Chapter 24

Eilen oli ihan hirveä päivä.
Siis absoluuttisen kamala.

Koko päivän ihan helvetin huono olo, pyörrytti, oksetti, heikotti, taju ei pysynyt millään, kaikki raajat puutus koko ajan niin pahasti ettei tiennyt miten päin olis, päätä särki, ihan JÄRKYTTÄVÄ NÄLKÄ, ja välillä tuli hetkiä kun mietin kuolenkohan mä tänään tähän laihduttamiseen...

Olin tosiaan ostanut kaupasta kasvissosekeiton ja kananmunia kuusi (6) kappaletta, ja olin vaan koko ajan psyykannut itteeni et kyllä mä saan ne loput kananmunat pidettyä jääkaapissa.
Mulla tosiaan edelleen se ongelma, etten voi ostaa mitään ylimääräistä ruokaa kaappeihin mitä en oo samana päivänä aikeissa syödä, koska syön ne anyways samana päivänä.
Itsekuri 6/6.

Noh, suunnitelmat kusi heti alkumetreillä, koska olin puntaroinut mielessäni et syönkö yhden vai kaksi kananmunaa, päätynyt yhteen, mut keiton ja kananmunan jälkeen edelleen tappava nälkä joten söin toisen kananmunan.

No ei siitä tullut kuin "vain" 80kcal "ylimääräistä".
Yhteensä siis 120+80+80 = 280kcal.

Mut olo ei helpottanut.
Mun piti pestä pyykkiä, joka oli lähestulkoon mahdotonta.
Hyvä kun pysyin pystyssä, enkä kyllä rehellisesti sanottuna edes muista paljoa siitä pyykkienripustamishetkestäni, sen vaan et en kauheesti silmiäkään pitänyt auki.
Ajattelin et nyt on varmaan kropalla oikeesti joku hätä, jos nyt yhden kananmunan vetäsen kaapista kun ei muutakaan ole niin ei se mun elämää kaada.

Jaa ei vai?

Keitin yhden, keitin toisen, luovutin ja paistoin loputkin kaksi.

Söin siis kaikki kananmunat.
80 + 80 + 80 + 80 = 320kcal.
Enemmän ku mun yhden päivän ateria.

Söin nää kaikki sitäpaitsi kerralla.
Tuli muuten vähän vitun huono olo.
Ja menin paniikkiin.

Oli ne mun sisällä ehtinyt ehkä 5-10minuuttia olemaan ennen ku ryntäsin keittiöön juomaan hävyttömän määrän lämmintä vettä hullunkiilto silmissä niinku en ois ikinä vettä nähnytkään ja juoksin vessaan oksentamaan.
Oksensin kaiken minkä ulos ikinä sainkaan pois, lisää vettä ja uusi kierros niin kauan ettei tullut ku vettä ulos.
Paniikki edelleen päällä, koska en voinut olla varma oliko kaikki tullut ulos, joten sen paniikin aiheuttaman adrealiinin voimalla treenasin ensin about 15min crosstrainerilla kovilla vastuksilla (enpä muista koska viimeks olisin treenannut niin kovaa et tulee väkisinkin kokoajan huutoa ja voihkintaa, mikä kuulosti naapurin korvaan varmasti murhan ja seksin sekoitukselta...), sen jälkeen lihaskuntoa sekä vatsalle, jaloille, pepulle että käsille.

Huutoa, hikeä, melkeen kyyneleitä, mut ei verta sentään.

Sit koko loppupäivän join mustaa kahvia niin paljon, et ihmettelen ettei tullut ainakaan niin pahaa mahahaavaa et olisin sairaalaan joutunut, ja vettä ihan paniikissa.

Minähän en just ennen bileitä lihoa, vittu.

Olo oli mitä järkyttävin, en saanut tietenkään unta, ja sit vielä tuli taas ihmisiltä semmosii kommenttei etten tiennyt pitäiskö itkee vai nauraa.
No okei.
Ei ainakaan nauraa.

Yksi asia ylitse muiden mitä mä vihaan yli kaiken:

Se, kun oon ylpeenä selittänyt mun saavutuksesta: 17kg laihduttanut siitä, mitä oon pahimmillaan ollut, ja virallisesti tiedän että _ainakin_ 14kg niistä lähtenyt pois maaliskuusta asti.

JA JOKA SAATANAN KERTA joku jätkä siihen heittää "Mäki laihtusin 12kg neljän kuukauden aikana!" niinku se olis yhtä hyvä, jollei parempi saavutus.

EI!
Se ei ole sama asia, että mua 20cm pidempi, vanhempi ja ylipainoinen jätkä pudottaa yli 10kg, ku se, et minä, lyhyt, nuori, ennen normaalipainoinen muija pudotan yli 10kg.
Mä joudun raataa perseeni ton takia ja laskee mun jokaisen suupalan kalorin ku taas se jätkä voi jättää kolmeksi päiväksi sen kebabin syömisen ja lähtee ton verran painoa.
VITTU!

Nimim. kaks tommosta kommenttia eilen.
Tosin molemmat vielä alle 10kg pudottaneet.

Joo, mä oon iloinen muidenkin puolesta, mut se, et ne henkilöt aina rinnastaa sen asian sillä tavalla niinku se tosiaan olis yhtä hyvä tai parempi saavutus ku mun, saa mut raivon partaalle.
Siis...
En todellakaan halua, että mut nähdään yhyy-yhyy-anorektikkona, mut en halua et mun saavutuksia vähätellään noin härskillä tavalla..!

Joko siis henkilö tuomitsee mun painon pudottamisen, tai sit se ilmottaa et "Joo meitsi teki ihan saman jutun täs ohimennen huomaamattani!"

Palaamme siihen tosiasiaan, ettei mulle voi sanoa tähän aiheeseen liittyen luultavasti mitään, mitä en kääntäis jollain tapaa negatiiviseksi.
Jos joku tukee mua, ajattelen etten oo tarpeeks laiha, koska tää ei oo vielä edes normaalin ulkopuolella.
Jos joku ei tue mua, niin mua alkaa vituttaa sen ihmisen olemassaolo "mitä se muka tietää, se on vaan kateellinen, se haluu vaan pätee" tyylillä.
Säälin mun läheisiä.
Mut tosin, en koskaan kerro niille jos otan itteeni näis asioissa.

Hymyile, ja anna semmonen kuva että kaikki on kontrollissa, terveellistä, ja yksinkertaisesti täydellistä.

Tänään aamulla heräsin, ja kännykkään tullut viestiä mun kaverilta, joka tähän asti ollut ainoa mun läheisistä, joka on pysynyt mun tukena täs laihdutushommassa:

"Oon aina ennen jotenkin suhtautunut neutraalisti sun laihdutuspuheisiin ja ehkä jopa kannustanut sua laihduttamiseen (vaik mun mielestä sulla ei missään vaiheessa edes oo ollut tarvetta painonpudotukselle) mut nyt mua alkaa vähän huolestuttamaan... Tottakai se on oma asias et mitä kropallas teet enkä haluu saarnata tai kuulostaa valittajalta tai siltä että oisin kääntynyt sua vastaan täs sun laihdutus asias tai mitään. Oon sun tukena ja voit jatkoskin avautuu mulle jos siltä tuntuu ja toivon ettet ota ittees näit sanomisia, oon vaan huolissani siitä et kohta oot jo sairaalloisen laiha ja kuulostaa kyl vähän siltä et sulla saattais olla anoreksia.. Ja toi että syöt päivässä max jotain 300 kaloria, toi ettet uskalla lähtee mihinkään, koko ajan kylmä, et jaksa mennä tyyliin edes vessaan, hiukset lähtee, toi et sun päässä ei liiku mitään muuta... Toi ei kuulosta kovin terveeltä enkä pysty iloitsemaan sun painon pudotuksest kun samalla sulla on niin paljon kaikkia noit oireita laihtumisen takii. Sust on tullu lyhyes ajas yks mun parhaimmist kavereist ja todellakin toivon ettet ota tätä tekstiä mitenkään ittees, vaan oon oikeesti vaan huolissani eikä musta oo kiva kattoo kun kamppailet painos kans. Mun mielest sun pitäis saada ajatuksii vähän pois painon ajattelemisest, tai toiki et jos oot nytkin suurimman osan ajasta vaan kotona niin siinä helposti se syömisen kontrollointi vie mukanaa. Ää sekava avautuminen tälleen yömyöhään enkä oikeen osaa pukee mun ajatuksii sanoiks mut niin... Mun mielest omal painollaan ei kuitenkaan saa olla isoint merkityst elämässään."

Mä olin erittäin hyvin hämmentynyt tosta viestistä.
Siis erittäin hyvin hämmentynyt.
Ensimmäiset puol tuntii mietin, et keneltä se on oikeen pyytänyt apua ton kirjoittamiseen.
Koska siis...
Ekaa kertaa mä en ottanut millään tapaa itteeni.
Se sanos just semmoset sanat, mitkä kuuluiski.
Siis...
Ei ihmiset harrasta tota.
Ihmiset harrastaa sitä "Vittu sä oot idiootti ku teet tollees!" "Sä laihdutat ihan väärin." jne paskaa.

Mul meni varmaan pari tuntii ennen ku sain vastattua, siis ihan vaan sen takia ku olin niin hämmentynyt tosta viestistä, ja siitä mimmonen olo mulle siitä tuli.
Mä en ollut vihanen.
En ärsyyntynyt.
En turhautunut.
En niinku mitään tommosta.
Tuli vaan semmonen fiilis, et tää ihminen on huolissaan.

Mut emmä haluu et kukaan joutuu kärsii mun temppuilemisen takia.
Joten selitin jotain ympäripyöreetä juttuu ja sainkin tän taas kuulostaa täysin terveelliselle, hyväksyttävälle jne, ja nyt kaveri toteskin hymyssä suin et ehkä se vaan ylireagoi.

"Kun anorektikko puhuu, se valehtelee."

Tommosen uutisotsikon muistan jostain.

En voi kyl enää kertoa tollekaan kaverille näistä mun jutuista.
Ei se muuten saa kohta enää unta öisin.
Ehkä mä en vaan kerro enää kenellekään mitään.
Siis.
Mitään.

Mä vihaan valehtelua, mut ei mulla oo muitakaan vaihtoehtoja.
Loppujenlopuksi, jos saan pidettyy turpani kiinni koko tästä asiasta, niin kukaan muukaan ei ota sitä puheeksi.

Ei kukaan sitä parii kiloo huomaa jotka tästä vielä tiputan.
Ainakin.

Mutta joo, tällä alkoi mun päivä.

Söin puuroni kokonaan ilman suolaa, koska suola kerää nesteitä.
Hyi.vittu.että.oli.muuten.kamalaa.

Mulla oli jotenkin yllättävän energinen olo heti aamusta.
Paino oli taas laskenut, 39,1kg.

WUHUU !

This is gonna be the best day of my liiiifeeeeee, my li-i-i-i-ifee...

Pystyin käymään suihkussa, tosin sheivaukset piti hoitaa ammeen pohjalla istuen, mut muuten ihan fine olo.

Sit kävin kaupassa, löysin jotain, mikä teki mun päivästä ihan hävyttömän hyvän.

Kalkkunaleikkeitä.

Siis paketti täydellisyyttä!

Paketissa oli 200g savustettua kalkkunaleikkeitä, lihapitoisuus 90% kun muissa vastaavissa leikkeleissä 50-80%.
Rasvaa alle 1%.

Siispä koko paketissa:

Kaloreita: 180kcal
Hiilihydraatteja: alle 2g
Rasvaa: 2g
Proteiinia: 38g

Ei mitään vehnää/muuta paskaa mitä yleensä kaikissa leikkeleissä on.

JA nää leikkeleet oli isoja ja paksuja, joten se oikeesti tuntus siltä että olis syönyt helvetin hyvänmakuista lihaa, eikä semmosii ohkasia mauttomia muka-liha-lättyjä.
Siis, paketti täydellisyyttä.

Ostin tän lisäksi vielä ananaspurkin, koko purkissa 82kcal.

Söin nämä, oumaigoosh mikä makuelämysmatka tää mulle oli, ja kaloreita yhteensä 262kcal.

Eikä tosiaan jäänyt nälkä.
Paljon proteiinia ja vitamiineja, ananas poistaa nesteitä, auttaa ummetukseen jne, siis...

Tää oli täydellinen ateria.

Nyt olo on ihan sika energinen (siiiiiiiiiiiis mun tasolla, aka pystyn istuu, kävelee, olemaan hereillä jne, ei mitään lenkkeilytasoa sentään...) ja iloinen!

Kaikenlisäksi, ulkona paistaa aurinko ja tittirii.

Kohta mun pitäis alkaa raahautumaan keskustaan, sit kotiin, ja unta pitäis saada tuossa kuuden aikoihin illalla.
Jaiks!
Noh, oon nyt pysynyt pystyssä koko päivän mikä tosi epänormaalii multa, niin luulis et untakin saa koska tahansa.

Täytyy tosiaan herätä 00:00 valmistautumaan illan bileisiin ja haluun nukkua ennen sitä.
Käyn myös ostamassa toisen purkin ananasta, jonka syön ennen lähtöä.

Tuli tänään myös pomolta viesti, että lauantai illalla töitä.
Puuh, noh, enköhän mä selviä siitä.

Mutta tarinan opetus:

En osta enää ikinä kananmunia.