Chapter 27

Huhhu.
Olin viikon kirjoittamatta mitään.
Mun viime viikko vaan meni niin huonosti koko ajan.

Mulla oli koko ajan huono olo, söin tosi vähän, silti paino nousi ja laski ja kävi välillä ihan naurettavissa luvuissa (yli 40kg) ja palasi sitten takaisin päin jne...

Perjantaina oli ihan huikeen ihana ja loistava päivä, heti kun heräsin niin mulla oli hyvä olo, siis fyysisestikin.
Nousin vaa'alle, ja se näytti taas 38,3kg mistä olin enemmän kuin iloinen, koska koko viikon se oli ollut ihan naurettavissa luvuissa.
Veikkaan että se johtui maitotuotteiden/ananaksen tuomasta turvotuksesta ja hiilihydraateista.
No mut back to small size!

Mä jotenkin tiesin että tästä tulis katastrofi viikonloppu, koska oli juhannus, meidän piti perjantaina grillata ja juoda, ja sunnuntaina olis se kauan odotettu/pelätty mässäilypäivä.

No perjantaista näin lyhyesti.

Grillattiin ja juotiin, meitsi joi viinaa lantrattuna kalorittomiin kokiksiin ja energiajuomiin.
Nousi muuten hyvin päähän.
Ai mitä se tarkoittaa?

Loputonta känni-ahmimista.

Mä vaan kävelin kämppää ympäri ja tungin kaikkee mitä löysinkään sisälleni.
Herranjumala.

Mut sit iski paniikki.
Luojan kiitos musiikki oli kovalla, ja ihmiset oli kiireisiä toistensa kanssa seurustellessa, niin mä sniikisti menin vessaan ja oksensin kaiken ulos.
Mikä oli itseasiassa naurettavan vaivatonta.
Koska olin just syönyt ja juonut ihan järkyttävän määrän zero kokista, niin kaikki tuli ulos semi nopeesti.

Voi sitä keveyden tunnetta tän jälkeen.

Todisteiden putsaus, aurinkolasit päähän, ja takaisin ihmisten pariin niinku mitään ei olis tapahtunutkaan.

Sit mun kaveri out of nowhere pyys mua juttelee sen kaa toiseen huoneeseen.

"Voi pientä..." ja se halas mua.
"Ööö wut?"
"Käviks sä oksentamassa?"
"Öää..."
"Hei kyl sä voit kertoo mulle..."
"Kuulusko ne äänet?!"
"Eijeijei, mä vaan arvasin."

MISTÄ!?
Noh, bustasin jo itteni.
Mut annoin taas niin hienon ympäripyöreen selityksen siitä, että mun oli pakko ku maha sattus niin saatanasti tosta ahmimisesta ja turpos niin että KIPUAA.
Meni läpi, ja jatkettiin niinku mitään ei olis tapahtunutkaan.

Tän oksentamisen jälkeen en syönyt enää mitään.

Enkä kyllä juonutkaan mitään missä olis ollut kalorei.

Tänä viikonloppuna sain paljon paljon kommentteja tutuilta ja tuntemattomilta mun koostani ja painostani.
Osa oli semmosii positiivisii "Sä oot niin pikkuinen et kyl sua jaksaa nostella!" ja ekaa kertaa mä en hävennyt mun painoani kun joku nosti mua.
Mut suurinosa oli...
Noh...
"Rupee syömään!"

Mä en osannut ottaa itteeni.
Yksi hyvä kommentti murskaa tuhat huonoa kommenttia.
Huonot kommentit on peräisin tekopyhiltä wannabe elämänpelastajilta, henkilöiltä, joiden tavat on helvetin kaukana terveellisestä ja sit valittaa mulle mun kontrollin alla olevasta epäterveellisyydestäni.
Niinku ne jotain siitä tietäiskään.

Mä en siis jaksa kirjoittaa kaikkia tilanteita ja kommentteja mitä tuli, koska olin tosiaan perjantai aamusta lähtien ihmisten seurassa ja seuraavan kerran yksin vasta sunnuntai aamupäivällä.
Siinä ehti tapahtua paljon.

Mut se merkittävin tapahtuma tuli lauantai illalla.

Olin keittiössä kaverin kanssa ja out of nowhere se otti puheeksi mun painoni ja syömiseni, niinku olis odottanut että se tulis jotenkin puheeksi, mut ei se ollut tullut, koska välttelen puheenaihetta.

"Sul oli ennen niin paljon parempi kroppa, ennen sulla oli PERSE!"

Kiitos.
Kiitos tästä huomautuksesta.

Se haukkus mun kroppani tyylillä maasta taivaisiin, hoki sitä kuinka vääristynyt mun mieli on jnejne.
Mä en osannut ottaa itteeni.
En vieläkään.
Joten pysyin rauhallisena, ja keskustelin järkevästi.

Sit mun kaks muuta kaveria, ne kaksi jotka on pysynyt mun tukenani tuli myös huoneeseen.

Ja siitä lähti erittäin pitkä keskustelu, kun nää kaikki kolme vakavina selitti kuinka huolissaan ne on ja pelkää et mä kuolen jnejne.
Mä pysyin vaan rauhallisena ja koitin selittää niille et miks mä teen tätä ja et tää on täysin lapasessa ja mulla on se päätavoite jonka jälkeen lopetan jnejnejne.

"Jollet sä ala syömään ittes takia niin syö edes meidän takia... Sä satutat meitä muita tolla sun syömättömyydelläs... Se oikeesti sattuu muhun ihan vitusti henkisesti kun mä katon vaan vierestä..."

Sit mun kaverit alko itkemään, ja se ainoa jätkä siitä porukasta sanoi monta kertaa et sitä oikeesti itkettää tää mun tilanne.

Siispä haukkumista, huutoa, itkua, anelua, kaikkea löytyi.

Ja meikä pysyi rauhallisena.
Ja jotenkin sain tän tilanteen käännettyä niin, että mä oon oikeessa.
Ja meno jatkui niinku mitään ei olis tapahtunutkaan.

Nyt mä en voi vaan kertoa enää kenellekään näistä asioista.
Mulla ei oo kirjaimellisesti ketään jäljellä.
Nyt mun pitää kaikille valehdella mun syömiset, painot, tavoitteet ja ajattelumaailma.
Paitsi mun blogille.

Sunnuntai koitti.
En ollut pitkään aikaan _odottanut_ mässäilypäivää vaikka koitin niin muille uskotellakin, aattelin, että semmonen innostus jotain karkkia ja muuta paskaa kohtaan sais ne uskomaan, että oon normaali.
Ehkä koitin itellenikin uskotella.
Vaik tosissaan halusin sen vaan pois alta että voin jatkaa normaalielämääni.

Lähdin heti aamusta kaverin luota karkkikauppaan ostamaan irtokarkkeja.
Akward, olin yksin koko kaupassa henkilökuntaa lukuunottamatta.

Lappasin vähän kaikkea karkkia kun ei tosiaan tehnyt mieli mitään tiettyä.
Ja sit lappasin pähkinöitä pienen satsin.
Jeij.

Kun tulin kassalle, niin se myyjä lappas ison pussin popcornei mulle.
"Syöks sä näitä?"
"Öö aajoo"
"Sä saat nää kaupanpäälle."

Mulle tuli just semmonen olo et olisin ollut joku afrikan nälkiintyvä lapsi ja se oli nyt sit pyhimys kun antoi mulle niitä popparei.
Emmä tiiä.
Siin oli semmonen äänensävy...

Nojoo, sit menin kauppaan, ja mietin pääni puhki mitä nyt sit söis semmosta, mitä en normaalisti sais syödä.

Ostin semmosen tonnikalapasta-aterian, joka siis suurinpiirtein pelkkää majoneesia ja lämminsavulohi leivän.

Voi kuinka mä olisinkaan halunnut himoita näitä.

Pääsin kotiin, niin ikäänkuin vastoin tahtoani rupesin näitä syömään.
Siis en edes nauttinut siitä, joten mä vaan hotkisin KAIKEN kerralla et se olis vaan pois päiväjärjestyksestä.
Hyvä kun edes pureskelin.

Karkkeja syödessäni mietin vaan sitä, et miten kukaan pystyy syömään näitä.
Yks karkki voi olla jopa 80kcal, sen syömiseen menee 10sekunttia, ja siitä ei oo kropalle muuta ku haittaa, ja sen jälkeen tulee se kipu vatsassa ja oksettava olo.
Siis...
Miksi?
Hedelmäkarkit voi korvata tuoreella hedelmällä, maistuu paremmalle, siitä on kropalle hyötyä, vähemmän kaloreita, ei tule kipuja eikä huonoa oloa vaan energinen ja raikas olo jnejne.

Hotkin nää kaikki paskat alle puolessa tunnissa, ja sit melkeenpä automaattisesti menin vessaan oksentamaan kaiken ulos.
Karkkien saaminen pois mahasta oli huomattavasti vaikeampaa.
Mut paljon kuumaa vettä uudestaan ja uudestaan, ja aika pian olin saanut taas mahan niin tyhjäksi, ettei tullut ku sappinesteitä ulos enää.
Ja taas oli kevyt olo, ja pääsin välttymään siltä turpoamiselta ja suurimmalta kivulta jne.

Jätin mun pähkinät syömättä, ja söin ne vasta tän oksentelun jälkeen.
Koska niistä on kropalle hyötyä.

Ja kun niitä maustamattomia pähkinöitäni siinä söin, niin sain vihdoin ja viimein taas nautintoa siitä syömisestä edes jollain tasolla.

Tarinan opetus: jos pidän mässäilypäiviä, niin syön niitä ruokia (hedelmiä, pähkinöitä yms) mitä mun _oikeesti_ tekee mieli, enkä niitä mitä mun _pitäis_ tehdä mieli.

Voisin ens kerralla kun on mässäilypäivä käydä "Punnitse ja säästä" liikkeessä, joka on niinku tämmönen terveellinen vaihtoehto irtokarkkikaupalle.
Siellä karkkien sijaan pähkinöitä/siemeniä/kuivattuja hedelmiä.
Namnam!
Tää kuulostaakin jo herkuttelulta eikä rangaistukselta!

Mun painoni tällä hetkellä on 37,7kg.

Enää 0,7kg että mun on aika tehdä se päätös haluanko jatkaa laihdutusta, vai lopetanko tähän ennen ku tapan itteni tällä.
Mut mä en haluu alkaa syömään.
Mä en vaan halua.
Mä en tunne nälkää, tai sit se ei oo enää vaan negatiivinen tunne mulle niin en halua siitä eroonkaan, mä olen niin kevyt ilman ruokaa, enkä mä osaa muuta elämää ku laihduttamista.
Perjaatteessa mun tekis mieli lihottaa 10kg takas vaan sen takia että voisin taas laihduttaa sen pois.
Mä nautin tästä.
Mä en halua lopettaa.

Mä en enää edes tee tätä sen unelmakropan takia näin niinku periaatteessa.
Täst on tullut mulle peliä, jokainen kilo on ns. yks levelli ylöspäin.
Levellei näyttää olevan loputtomasti.
Kuinka korkeelle haluun päästä, se on mun omasta rohkeudestani kiinni.
Kuinka kauan mä uskallan jatkaa tätä?
Jos jään jumittaa jollekin levellille, niinku tohon 37kg, niin mul tulee vaan fiilis et "Mä pystyn parempaan, mä voin olla parempi, tää ei oo tarpeeks..." niinku nyt joka kilon kohdalla.

Ja tää on jo mun elämäntyyli.
En pysty kuvittelee elämää ilman että laihdutan.
Mä en vaan osaa.
Mä en pysty.

Noh, saapi nähdä.
Onhan tässä vielä hetki aikaa ennen ku toi tasan 37kg pamahtaa vaa'an näyttöön.

Chapter 26

Oli taas vaihteeksi ihan hirveä yö.
Ja hirveä olo.

Raajat puutuili niin pahasti etten niitä välillä tuntenut, heikotti ja pyörrytti, sydämmessä tuntui oudolta, ja kaikkea muuta mukavaa.

Niinpä tein sitä mitä yleensäkin, googlettelin kaikkea mahdollista.
Vertailin omia päivittäisiä kalorimääriäni muiden anorektikkojen kalorimääriin ihan uudella tavalla, ennen oon noteerannut jonkun syömisii vain jos se syö vähemmän ku minä, nyt noteerasin kaikki.
Ja yllätyin siitä etten löytänyt kovin montaa henkilöä joka söis läheskään niin vähän kaloreita päivässä ku minä.

Muilla se näyttää olevan 500-1000kcal/päivä (yleisin tuo 700kcal) ja mulla tosiaan ollut 300-400kcal/päivä.
Nyt pyrkinyt mahdollisimimman lähelle 300kcal/päivä, esim. eilen 340kcal.

Alle 500kcal/päivä vahingoittaa aivoja.

Toiseks, vertailin muiden painoindeksejä omaani.

"Anorektisten mallien" painoindeksit 16 luokkaa, ja on uutisoitu malleista jotka kuollut anoreksiaan painoindeksin ollessa yli 16.

Mun painoindeksi tällä hetkellä 15,1 uuden laskukaavan mukaan (ottaa huomioon mun lyhyyden).
Vanhan laskukaavan mukaan mun painoindeksi olisi 14,8 ja tää vissiin se mitä yleisesti viel sairaaloissa yms käytetään.

Normaalipainon alaraja siis 18,5 eli alipainoa tällä hetkellä multa löytyy 8,5kg uuden laskukaavan mukaan, ja 9,7kg vanhan.

Sairaalaan anorektikkoja on joutunut jo painoindeksi luokituksessa 17, 15 on ollut jo jotain hc paskaa, ja 14 kiistelty pysyykö sillon vielä hengissä.
MUTTA löytyy niitäkin henkilöitä joilla painoindeksi 13 ja vieläki pärskii eteenpäin.

Mun tavoite olis se 14,6, koska sen alhaisempaa painoindeksia en löytänyt keneltäkään mallilta.
Tän painoindeksin omaa Snejana Onopka, josta olenkin täällä aikaisemminkin puhunut.
Eli painoni silloin (uusi laskukaava) 37kg.

Mut takaisin mun syömisiin, huomaan miten mun kroppa alkaa pikkuhiljaa jo ilmottelee ettei se jaksa kauan tällä menolla. Mun ruokahalu on pienentynyt huomattavasti, joten ei oo ollut ongelmii et tulis nälkä kauheenkaan usein (paitsi jos valvoo), jonka takii en välttämättä oo ymmärtänyt et kui vähän mä oikeesti syön.
En kyl vieläkään ymmärrä et miten mä muka syön vähän, ja tommonen 700kcal päivässä tuntuu mulle jo mahdottomuudelta.

Mietin taas pääni puhki miten sovellan tätä kalorien lisäämistä mun tän viikkoiseen ruokailuun.

Päädyin tämmöseen ratkaisuun:

Kaurapuuro (100kcal)

250g rasvatonta maitorahkaa (170kcal)
Kaks purkkii ananasta (160kcal)

Yhteensä 430kcal

Tossa 90kcal enemmän ku mitä esim. eilen, joten se on jo hyvä alku.
Toiseks, selvitin nyt vasta että raejuustossa ei ole kalsiumia.
Maitorahkasta saan sitäkin sitten.

Oli kyl mun silmiin kun tuon maitorahkan ja kaks purkkii ananasta sekotin keskenään ihan järkyttävän kokoinen annos..!
Mut sain sen kaiken alas.

Nyt pitäisi mennä ostamaan ihan oikeasti lisää niitä ravintolisiä.
Koska multa melkeen kaikki loppu.

Tällä hetkellä ei oo jäljellä ku karpalokapseleita, omega3 ja magnesium.
Oon nyt käyttänyt koko päivän vaan näistä puutostiloista yms lukemiseen, vertaillut monivitamiinivalmisteita, selvittänyt kui paljon saan mitäkin nyt tähän hätään jnejne.

Puuh...
Ihme rakettitiedettä.

Nyt alkaa taas kone sanomaan itteään irti, joten näin loppukevennykseksi ilmoitan, että tänään paino 38,3kg !
Eli 38,5kg tavoite suoritettu, saan pitää mässäilypäiväni Juhannuksen jälkeen.
Haluisin iloita tuota asiaa enemmän, mut mitä lähemmäs se mässäilypäivä tulossa, sen enemmän paniikki nousee haluunko edes pitää semmosta.

Chapter 25

Jotenkin sekava viikonloppu.

Perjantai epäonnistui, yllätys.
Söin tosiaan ne asiat mitkä pitikin (aamupala+päivällinen) yhteensä 360kcal, ja sit olin suunnitellut syöväni vielä yhden purkin ananasta (80kcal) extraa, koska olin lähdössä viihteelle.

Noh, näin kaveria ja se halus käydä kans kaupassa.
Aattelin käydä samalla ostamassa sitä ananasta.
Mut sit se alkoi puhumaan leivistä, ja kappas keppana, meikäkin suuntas samalle osastolle ja ostin savulohileivän.

Niinpä.
Ainahan sitä perus talliaiset luulee et nää olis jotain kevyitä vaihtoehtoja.
530kcal ylimääräistä tuli tosta leivästä.

Söin sen vasta kotona, ja tuli muuten ihan järkyttävät mahakivut.

Onneks ne helpotti 6 tunnin sisällä niin pääsi lähtemään viihteelle.
Mulla oli päälläni semmonen löysä toppi bandeu-topin päällä, joka paljasti selän ja kylkiä.

Sain paljon kommentteja laihuudestani.
Ja niitä tuomitsevien/säälivien katseiden määrää...
Mut jotenki mua ei jaksanut kiinnostaa.

Perjantai iltapäivän jälkeisen leipä-mässäilyn jälkeen päätin olla lauantain syömättä.
En olis lauantai aamupäivällä mitenkään halunnut mennä kotiin yksin istumaan ja tylsistymään kun ulkona paistoi aurinko ja meillä oli jatkoilla niin chilli meno, mut pelkäsin liikaa et jossain välissä mennään taa yhdessä kauppaan ja mä sorrun ostamaan jotain.
Pelkäsin myös et joku laittaa taas merkille etten mä oo syönyt, ja tiesin että heikko olo on tulossa jota on lähes mahdoton peitellä.
Joten lähdin kotiin vedoten siihen, että pitää nukkua ennen töitä.

Join päivän aikana kaks litraa zero kokista.
Tiiän että se turvottaa ja kerää nesteitä, mut kyl mä juhannukseksi saan noi nesteet pois.

Kun mä tulin kotiin, olin just juonut puol litraa kokista mut menin silti vaa'alle.
38,7kg.

Tosiaan, mun lauantai meni siis kokista juodessa, ja sit illalla lähin töihin.
Mä olin niin väsynyt, loppu, ja kaikin tavoin loppu, etten vaan jaksanut tsempata.
Mut oon ylpee, en juonut töissäkään yhtään alkoholia vaikka baarin työntekijä tuli tarjoamaan.

Voitto.

Sunnuntai aamulla, eli tänään, kun heräsin, niin mun iho oli huomattavasti kosteutuneempi ku normaalisti.

Ajattelin jo mielessäni "Hoooly shit, hooooly shit, nesteitä kertynyt vissiin huolella, valmistaudu pahimpaan..."

Paino oli tasan 39,0kg.
No ei se nyt niin paha.
Jos juhannukseen mennessä näyttäis sen 38,5kg niin oisin aika tyytyväinen.

Juhannus ensi viikonloppuna, joten tää viikko on operaatio "Turvotus ja nesteet pois".

Tänään syönyt aamupalaksi puuron ilman suolaa (100kcal).
Päivälliseksi 200g raejuustoa ja yksi tölkki ananasta (240kcal).
Ja hitokseen mustaa kahvia ja vettä.

Huomenna varmaan sama.

PS. Vituttaa kun ei jaksa nykyään enää tanssia baarissa.

Chapter 24

Eilen oli ihan hirveä päivä.
Siis absoluuttisen kamala.

Koko päivän ihan helvetin huono olo, pyörrytti, oksetti, heikotti, taju ei pysynyt millään, kaikki raajat puutus koko ajan niin pahasti ettei tiennyt miten päin olis, päätä särki, ihan JÄRKYTTÄVÄ NÄLKÄ, ja välillä tuli hetkiä kun mietin kuolenkohan mä tänään tähän laihduttamiseen...

Olin tosiaan ostanut kaupasta kasvissosekeiton ja kananmunia kuusi (6) kappaletta, ja olin vaan koko ajan psyykannut itteeni et kyllä mä saan ne loput kananmunat pidettyä jääkaapissa.
Mulla tosiaan edelleen se ongelma, etten voi ostaa mitään ylimääräistä ruokaa kaappeihin mitä en oo samana päivänä aikeissa syödä, koska syön ne anyways samana päivänä.
Itsekuri 6/6.

Noh, suunnitelmat kusi heti alkumetreillä, koska olin puntaroinut mielessäni et syönkö yhden vai kaksi kananmunaa, päätynyt yhteen, mut keiton ja kananmunan jälkeen edelleen tappava nälkä joten söin toisen kananmunan.

No ei siitä tullut kuin "vain" 80kcal "ylimääräistä".
Yhteensä siis 120+80+80 = 280kcal.

Mut olo ei helpottanut.
Mun piti pestä pyykkiä, joka oli lähestulkoon mahdotonta.
Hyvä kun pysyin pystyssä, enkä kyllä rehellisesti sanottuna edes muista paljoa siitä pyykkienripustamishetkestäni, sen vaan et en kauheesti silmiäkään pitänyt auki.
Ajattelin et nyt on varmaan kropalla oikeesti joku hätä, jos nyt yhden kananmunan vetäsen kaapista kun ei muutakaan ole niin ei se mun elämää kaada.

Jaa ei vai?

Keitin yhden, keitin toisen, luovutin ja paistoin loputkin kaksi.

Söin siis kaikki kananmunat.
80 + 80 + 80 + 80 = 320kcal.
Enemmän ku mun yhden päivän ateria.

Söin nää kaikki sitäpaitsi kerralla.
Tuli muuten vähän vitun huono olo.
Ja menin paniikkiin.

Oli ne mun sisällä ehtinyt ehkä 5-10minuuttia olemaan ennen ku ryntäsin keittiöön juomaan hävyttömän määrän lämmintä vettä hullunkiilto silmissä niinku en ois ikinä vettä nähnytkään ja juoksin vessaan oksentamaan.
Oksensin kaiken minkä ulos ikinä sainkaan pois, lisää vettä ja uusi kierros niin kauan ettei tullut ku vettä ulos.
Paniikki edelleen päällä, koska en voinut olla varma oliko kaikki tullut ulos, joten sen paniikin aiheuttaman adrealiinin voimalla treenasin ensin about 15min crosstrainerilla kovilla vastuksilla (enpä muista koska viimeks olisin treenannut niin kovaa et tulee väkisinkin kokoajan huutoa ja voihkintaa, mikä kuulosti naapurin korvaan varmasti murhan ja seksin sekoitukselta...), sen jälkeen lihaskuntoa sekä vatsalle, jaloille, pepulle että käsille.

Huutoa, hikeä, melkeen kyyneleitä, mut ei verta sentään.

Sit koko loppupäivän join mustaa kahvia niin paljon, et ihmettelen ettei tullut ainakaan niin pahaa mahahaavaa et olisin sairaalaan joutunut, ja vettä ihan paniikissa.

Minähän en just ennen bileitä lihoa, vittu.

Olo oli mitä järkyttävin, en saanut tietenkään unta, ja sit vielä tuli taas ihmisiltä semmosii kommenttei etten tiennyt pitäiskö itkee vai nauraa.
No okei.
Ei ainakaan nauraa.

Yksi asia ylitse muiden mitä mä vihaan yli kaiken:

Se, kun oon ylpeenä selittänyt mun saavutuksesta: 17kg laihduttanut siitä, mitä oon pahimmillaan ollut, ja virallisesti tiedän että _ainakin_ 14kg niistä lähtenyt pois maaliskuusta asti.

JA JOKA SAATANAN KERTA joku jätkä siihen heittää "Mäki laihtusin 12kg neljän kuukauden aikana!" niinku se olis yhtä hyvä, jollei parempi saavutus.

EI!
Se ei ole sama asia, että mua 20cm pidempi, vanhempi ja ylipainoinen jätkä pudottaa yli 10kg, ku se, et minä, lyhyt, nuori, ennen normaalipainoinen muija pudotan yli 10kg.
Mä joudun raataa perseeni ton takia ja laskee mun jokaisen suupalan kalorin ku taas se jätkä voi jättää kolmeksi päiväksi sen kebabin syömisen ja lähtee ton verran painoa.
VITTU!

Nimim. kaks tommosta kommenttia eilen.
Tosin molemmat vielä alle 10kg pudottaneet.

Joo, mä oon iloinen muidenkin puolesta, mut se, et ne henkilöt aina rinnastaa sen asian sillä tavalla niinku se tosiaan olis yhtä hyvä tai parempi saavutus ku mun, saa mut raivon partaalle.
Siis...
En todellakaan halua, että mut nähdään yhyy-yhyy-anorektikkona, mut en halua et mun saavutuksia vähätellään noin härskillä tavalla..!

Joko siis henkilö tuomitsee mun painon pudottamisen, tai sit se ilmottaa et "Joo meitsi teki ihan saman jutun täs ohimennen huomaamattani!"

Palaamme siihen tosiasiaan, ettei mulle voi sanoa tähän aiheeseen liittyen luultavasti mitään, mitä en kääntäis jollain tapaa negatiiviseksi.
Jos joku tukee mua, ajattelen etten oo tarpeeks laiha, koska tää ei oo vielä edes normaalin ulkopuolella.
Jos joku ei tue mua, niin mua alkaa vituttaa sen ihmisen olemassaolo "mitä se muka tietää, se on vaan kateellinen, se haluu vaan pätee" tyylillä.
Säälin mun läheisiä.
Mut tosin, en koskaan kerro niille jos otan itteeni näis asioissa.

Hymyile, ja anna semmonen kuva että kaikki on kontrollissa, terveellistä, ja yksinkertaisesti täydellistä.

Tänään aamulla heräsin, ja kännykkään tullut viestiä mun kaverilta, joka tähän asti ollut ainoa mun läheisistä, joka on pysynyt mun tukena täs laihdutushommassa:

"Oon aina ennen jotenkin suhtautunut neutraalisti sun laihdutuspuheisiin ja ehkä jopa kannustanut sua laihduttamiseen (vaik mun mielestä sulla ei missään vaiheessa edes oo ollut tarvetta painonpudotukselle) mut nyt mua alkaa vähän huolestuttamaan... Tottakai se on oma asias et mitä kropallas teet enkä haluu saarnata tai kuulostaa valittajalta tai siltä että oisin kääntynyt sua vastaan täs sun laihdutus asias tai mitään. Oon sun tukena ja voit jatkoskin avautuu mulle jos siltä tuntuu ja toivon ettet ota ittees näit sanomisia, oon vaan huolissani siitä et kohta oot jo sairaalloisen laiha ja kuulostaa kyl vähän siltä et sulla saattais olla anoreksia.. Ja toi että syöt päivässä max jotain 300 kaloria, toi ettet uskalla lähtee mihinkään, koko ajan kylmä, et jaksa mennä tyyliin edes vessaan, hiukset lähtee, toi et sun päässä ei liiku mitään muuta... Toi ei kuulosta kovin terveeltä enkä pysty iloitsemaan sun painon pudotuksest kun samalla sulla on niin paljon kaikkia noit oireita laihtumisen takii. Sust on tullu lyhyes ajas yks mun parhaimmist kavereist ja todellakin toivon ettet ota tätä tekstiä mitenkään ittees, vaan oon oikeesti vaan huolissani eikä musta oo kiva kattoo kun kamppailet painos kans. Mun mielest sun pitäis saada ajatuksii vähän pois painon ajattelemisest, tai toiki et jos oot nytkin suurimman osan ajasta vaan kotona niin siinä helposti se syömisen kontrollointi vie mukanaa. Ää sekava avautuminen tälleen yömyöhään enkä oikeen osaa pukee mun ajatuksii sanoiks mut niin... Mun mielest omal painollaan ei kuitenkaan saa olla isoint merkityst elämässään."

Mä olin erittäin hyvin hämmentynyt tosta viestistä.
Siis erittäin hyvin hämmentynyt.
Ensimmäiset puol tuntii mietin, et keneltä se on oikeen pyytänyt apua ton kirjoittamiseen.
Koska siis...
Ekaa kertaa mä en ottanut millään tapaa itteeni.
Se sanos just semmoset sanat, mitkä kuuluiski.
Siis...
Ei ihmiset harrasta tota.
Ihmiset harrastaa sitä "Vittu sä oot idiootti ku teet tollees!" "Sä laihdutat ihan väärin." jne paskaa.

Mul meni varmaan pari tuntii ennen ku sain vastattua, siis ihan vaan sen takia ku olin niin hämmentynyt tosta viestistä, ja siitä mimmonen olo mulle siitä tuli.
Mä en ollut vihanen.
En ärsyyntynyt.
En turhautunut.
En niinku mitään tommosta.
Tuli vaan semmonen fiilis, et tää ihminen on huolissaan.

Mut emmä haluu et kukaan joutuu kärsii mun temppuilemisen takia.
Joten selitin jotain ympäripyöreetä juttuu ja sainkin tän taas kuulostaa täysin terveelliselle, hyväksyttävälle jne, ja nyt kaveri toteskin hymyssä suin et ehkä se vaan ylireagoi.

"Kun anorektikko puhuu, se valehtelee."

Tommosen uutisotsikon muistan jostain.

En voi kyl enää kertoa tollekaan kaverille näistä mun jutuista.
Ei se muuten saa kohta enää unta öisin.
Ehkä mä en vaan kerro enää kenellekään mitään.
Siis.
Mitään.

Mä vihaan valehtelua, mut ei mulla oo muitakaan vaihtoehtoja.
Loppujenlopuksi, jos saan pidettyy turpani kiinni koko tästä asiasta, niin kukaan muukaan ei ota sitä puheeksi.

Ei kukaan sitä parii kiloo huomaa jotka tästä vielä tiputan.
Ainakin.

Mutta joo, tällä alkoi mun päivä.

Söin puuroni kokonaan ilman suolaa, koska suola kerää nesteitä.
Hyi.vittu.että.oli.muuten.kamalaa.

Mulla oli jotenkin yllättävän energinen olo heti aamusta.
Paino oli taas laskenut, 39,1kg.

WUHUU !

This is gonna be the best day of my liiiifeeeeee, my li-i-i-i-ifee...

Pystyin käymään suihkussa, tosin sheivaukset piti hoitaa ammeen pohjalla istuen, mut muuten ihan fine olo.

Sit kävin kaupassa, löysin jotain, mikä teki mun päivästä ihan hävyttömän hyvän.

Kalkkunaleikkeitä.

Siis paketti täydellisyyttä!

Paketissa oli 200g savustettua kalkkunaleikkeitä, lihapitoisuus 90% kun muissa vastaavissa leikkeleissä 50-80%.
Rasvaa alle 1%.

Siispä koko paketissa:

Kaloreita: 180kcal
Hiilihydraatteja: alle 2g
Rasvaa: 2g
Proteiinia: 38g

Ei mitään vehnää/muuta paskaa mitä yleensä kaikissa leikkeleissä on.

JA nää leikkeleet oli isoja ja paksuja, joten se oikeesti tuntus siltä että olis syönyt helvetin hyvänmakuista lihaa, eikä semmosii ohkasia mauttomia muka-liha-lättyjä.
Siis, paketti täydellisyyttä.

Ostin tän lisäksi vielä ananaspurkin, koko purkissa 82kcal.

Söin nämä, oumaigoosh mikä makuelämysmatka tää mulle oli, ja kaloreita yhteensä 262kcal.

Eikä tosiaan jäänyt nälkä.
Paljon proteiinia ja vitamiineja, ananas poistaa nesteitä, auttaa ummetukseen jne, siis...

Tää oli täydellinen ateria.

Nyt olo on ihan sika energinen (siiiiiiiiiiiis mun tasolla, aka pystyn istuu, kävelee, olemaan hereillä jne, ei mitään lenkkeilytasoa sentään...) ja iloinen!

Kaikenlisäksi, ulkona paistaa aurinko ja tittirii.

Kohta mun pitäis alkaa raahautumaan keskustaan, sit kotiin, ja unta pitäis saada tuossa kuuden aikoihin illalla.
Jaiks!
Noh, oon nyt pysynyt pystyssä koko päivän mikä tosi epänormaalii multa, niin luulis et untakin saa koska tahansa.

Täytyy tosiaan herätä 00:00 valmistautumaan illan bileisiin ja haluun nukkua ennen sitä.
Käyn myös ostamassa toisen purkin ananasta, jonka syön ennen lähtöä.

Tuli tänään myös pomolta viesti, että lauantai illalla töitä.
Puuh, noh, enköhän mä selviä siitä.

Mutta tarinan opetus:

En osta enää ikinä kananmunia.

Chapter 22

Yhh, pari päivää täsä nyt mennyt taas tunteiden hullunmyllyssä.
Yhtenä hetkenä sitä katsoo peiliin melkeen ilon kyyneleet silmissä "mä oon päässyt jo näin pitkälle..!" ja seuraavana "OUMAIFUCKING GOOSH MIKÄ LÄSKI KATO SUN KÄSII JA JALKOI HYI HELVETTI MITEN SÄ MUKA VOIT OLLA ALIPAINOINEN!?"

Enimmäkseen jälkimmäistä.
Eilen vietin yli 1,5h vaan tuijottaen peiliin ja puhuen ja haukkuen itteeni.
Sairast.

Söin eilen about 310kcal, tänään vetänyt aamupuuron 100kcal (josta tosin oon alkanut taas pikkuhiljaa vähentää), ja päivälliseksi ajattelin tehdä kasvissosekeittoa (120kcal) ja yhden keitetyn kananmunan (78kcal) ja siinä olis sit päivän syömiset.

Total vajaat 300kcal.

Paino 39,3kg.
Wuhuu, alaspäin ollaan vieläkin menossa!
Tai no, how come?
Mutku peilistä siis näyttää taas et olisin lihonnut.
Hohhoijaa.

Mua ärsyttää kun koko ajan niin väsy ettei voi tehdä muuta ku vaan maata sohvalla silmät kiinni ja koittaa keskittyy siihen et jaksaa hengittää.
Varmaan jotain vitamiinipuutosta...
Noh, tänään saa paljon kaikkii puuttuvii vitamiinei ku syö ton kasvissosekeiton.

Yh, mua pelottaa huominen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan mä olisin syönyt huomenna vähän raskaamman aterian (joku 500kcal) että pysyn pystyssä koko viikonlopun mut...
Ääää...

Ihan sama, tuun lauantaina takas himaan niin en ala pyörtyilee taas ihmisten edessä.

Vittu.

Mua on myös ahdistanut ihan sikana kun luin netistä ex-anorektikkojen keskusteluja lihoamisesta.

"Nykyään lihoan jo 500kcal päiväannoksella...!"

"Joo sama juttu täällä..."

Sit muistelen mun kaverin "viisaita" sanoja mun laihdutuksesta...

"Koht se paino ei enää putoa ja lihoot jos lisäät 100kcal."

En oikeen tiiä et oliko ton tarkoitus sillon mystisesti parantaa mut, mut se itseasias pahensi tätä entisestään.

Sinä päivänä musta tuli hyper-hysteerinen.

Vaikutti esimerkiksi eiliseen.

Olin menossa kauppaan ostamaan tupakkaa, koko matkan ajattelin vaan kuinka paljon mun tekee mieli omenaa, hetken jopa kävi ajatus päässä et pitäiskö ostaa yks omena, mut sit rupesin kelaa et lihoan siitäkin.

Omena n. 80kcal.

Sisältää paljon hedelmäsokeria, ei hyvä.

Eli en sit ostanut muuta ku sitä röökii.

Mä alotin eilen joogaamisenkin.

En saa millään unta, tajusin etten voi mennä hakee niit mun unilääkkei koska mun verenpaine on liian matala niin salee kuolen niihin, joten kyllä, alotin joogaamisen.

Sain sillä kyllä rentoutettuu itteni, mut ei se sitä tosiasiaa muuttanut, että pyörin edelleen siellä sängyssä pari-kolme tuntia ennen nukahtamista, jonka jälkeen heräilen kymmenen minuutin välein, ja noin neljän tunnin jälkeen nousen ylös ja juon aamukahvini.

Pitää varmaan alkaa treenaa joka ilta ennen nukkumaanmenoa niin kovin et taju lähtee.

Ugh.

Mun toimeentulotuki muuten tuli.

200€ jäi käteen vuokran maksun jälkeen.

Tosta pitäis maksaa yli 150€ laskut.

Hmm.

Kiva.

Noh, en jaksa stressata tota raha-asiaa ennen ku se raha on loppu.

Muuten stressaisin sitä koko ajan.

Jos undulaatti voi kuolla yksinäisyyteen, voin mäkin kuolla stressiin.

Tänään mun pitäis ostaa niitä vitun vitamiinilisiä.

Se kyl tarkottais et mun pitäis mennä keskustaan apteekkiin...

Hrr.

Ei hyvä.

Meen huomenna.

Kuitenkin joutuu skarppaamaan.

Sit pitäis ostaa vihreetä teetä pitkästä aikaa.

Koska en voi juoda kahvii kello 17:00 jälkeen ku muutenkin nukahtaminen tarpeeks vaikeeta.

Niiiin paljon hankintoja.

Niiiin vähän rahaa.

Välil mulla on semmosii hetkii etten mä hahmota oikeen mitään.

Mä en hahmota mun kroppaa, näytän ylipainoiselta.

Mä en hahmota et muut ihmiset oikeesti syö yli 300kcal päivässä.

Mä en hahmota miten mä edes voisin syödä enempää, koska syön nyt jo ku porsas.

Mä en hahmota mitä mun muussa elämässä tapahtuu.

Tuntuu et kaikki muu odottaa sen aikaa ku mä duunailen mun projektin kanssa, en vaan koskaan muista sitä et muu maailma liikkuu koko ajan mun ympärillä.

Mä en hahmota mikä on normaalii.

Välillä mä oon ihan varma et mä oon täysin normaali, mä vaan laihdutan niinku miljoonat muutki.

Mä en hahmota, mitkä on mun omii äänii.

Mä en hahmota, mitä oon ajatellut ennen.

Ennen ku mun ajatukset alko keskittyy 100% tähän.

Mä en hahmota mitä haluun iteltäni.

Välillä taas suurinosa noista selkeitä: nään että oon läski, mun pitää laihduttaa, tää on normaali kalorimäärä, ja mun kuuluukin ajatella näin.

Enkä ajattele asiaa "sen enempää".

Pidän edelleen itelleni yllä sitä kulissii et tää on ihan normaalii, itseasiassa, voisin rääkätä itteeni 100x kovemminkin mut mieluummin meen "hölläillen".

Eilen puhuin mun kaverin kanssa.

Mä tiiän, että se tarkotti vaan hyvää, mut niinku kaikki muukin mitä ihmiset ikinä koskaan sanookaan mulle niin tää alko ahdistaa taas ihan jumalattomasti...

"Et sä voi enää laihduttaa, sähän painat täl hetkel joku 30kg!?"

"Itseasias 39kg..."

"Nojoo ootkyl lyhyt ja pieni mut silti ----"

Sen ei varmaan ehkä toivottavasti pitänyt tarkottaa sitä mut...

Sanoiks sä just et tää on ihan "normaali" paino?

Aka. läski.

Siis miten mä luin ton, niin se oli TAAS semmonen hyväksyntä et "Nojoo okei et sä nyt sit niin laiha ollutkaan ku oot niin lyhytkin, sitku painat sen 30kg niin alan huolestumaan."

Miksei ihmiset vaan voi olla kommentoimatta?

Miksei ihmiset vaan ymmärrä pitää turpaansa kiinni koko asiasta?

"Anorexia saved by peoples' comments."

Said no-one ever.

Hetken jopa aattelin et vetäsen sit painon tonne 30kg jos se kerran vasta laiha.

Selittää hyvin sen, miks mulla niin läski olo vaikka alipainoa lähemmäs 10kg.

Mut en varmaan uskalla alkaa leikkii niin paljon hengelläni, saatika tietäisin onko se mahdollista...

Eikä se varmaan olis kaunista..

Chapter 21

Eipä tänään ole niin paljoa kerrottavaa, kuhan jotain pääsen kirjoittelee.

Eilen mun kaveri tuli mun luokse, käytiin kaupungilla vähän kiertelee, ja se ehdotti, että ennen ku mentäis mun luo istuskelee, niin käytäis kaupassa ostaa jotain.

"Ööääwhmm..."
"Siis...jos se vaan käy sulle?"
"Öm öm ömm..."

Loppujen lopuksi se osti mulle yhden päärynän.
Se oli hyvä päärynä.
Maukas, pehmeä, ja sain ihan hitokseen energiaa siitä.

Kaloreita siinä päärynässä 60-80kcal.
Annettakoon anteeksi, koska kulutin oletettavasti ton pois siinä kävellessä.

Eli eilisen syömiset:
Puuro 100kcal
AB-jogurtti rukiininen pähkinä 360kcal
Päärynä 60-80kcal

Tuli kuitenkin sen verran kaloreita, et verotin vähän tästä päivästä.

Tänään syönyt:
Puuro 100kcal
Kidneypapuja 210kcal

Ja tossa tän päivän syömiset, lisää ei tule.

Aamupaino oli edelleen 39,7kg.
Hyvä niin.

Äää, en saa mun ajatuksii millään pois siitä, et mitä mässään sillon ku saan 38,5kg rikki.
Haluunko mennä johonki heselle, haluunko ostaa kaupasta kokonaisen grillatun kanan, haluunko mennä kiinalaiseen syömään, vai mitä mitä mitä sitä söisi silloin...
Mietin jatkuvasti eri vaihtoehtoja, ja se on aika tuskaa, koska tähän asti mä oon vaan ignorannut sen, että tommosii ruokii on edes olemassa.
Yhh...

Haluisin vaan saavuttaa ton painon nopeesti, että voin pitää sen mässäilypäivän että voin lopettaa sen ajattelun ja jatkaa mun normaalii ruokavaliota.
Mut mun kaveri, joka lupas pitää tän mässäilypäivän mun kanssa, lähtee huomenna viikoksi ulkomaille.
Viikossa pitäis saada siis 1,2kg pois.
Koska mun pää ei todellakaan kestä tätä odotusta yli viikkoa..!

Eiköhän tuo onnistu.
Mä sit vaikka paastoan pari päivää ennen tota että lähtee viimeisetki nesteet ja muut, mitä tahansa että vaaka näyttää sen 38,5kg.

Toikin vaikuttaa niin isolta luvulta, että näin jälkeenpäin en koe että ansaitsisin sen mässäilypäivän vielä tuossa kohtaa.
Mut niinku jo sanoinki, haluun sen pois alta.

Mua kans pelottaa se päivä ihan saatanasti, koska en oo tosiaan mässäillyt tässä moneen kuukauteen, niin pelkään, että jos syön niitä kiellettyjä ruokia niin jään niihin taas koukkuun.

Helpompaa ku ei edes muista mille karkki maistuu.

Tai mikään rasvainen.

Tai oikeastaan mikään.

Sen takii ajattelin, et voisinpa melkeen syödä sinä päivänä sitä grillattua kanaa (OMNOMNOM) ja sit haluisin syödä jotain tosi mausteisia ranskalaisia tai tikkuperunoita mitä lie.

Mul ei vieläkään oo oikeen makeanhimoa, päätettiin jo kaverin kans et mennään sillon ostaa karkkii, mut vaikka ajattelen niitä, niin mun ei tee mieli karkkia.

Mut mulla perjaatteessa tunne, että olis mun velvollisuus syödä sillon karkkia.

Koska sen jälkeen en taas mässyttele ennen ku 37kg pamahtanut vaakaan.

Jos sillonkaan.

Hmm...

Noh, mulla on vähintään viikko aikaa miettiä mitä haluan sillon syödä.

Äh, ei olis koskaan pitänyt päättää tämmöstä mässäilypäivää ku nyt en pysty ajattelee mitään muuta.

Jollen sorru ennen sitä mässäilypäivää mihinkään, niin ansaitsen kyllä mitalin.

Ison mitalin.

Ja paraatikulkueen.

Pari trumpetinsoittajaa ja valtaistuin.

Joo.

Ne mä ansaitsen.

Koska päätin tän vasta joku kolme päivää sitten, ja nää on ollut mun elämäni pisimmät kolme päivää.

Ja ainakin 7,5 päivää jäljellä.

Oumaifuckinggoosh.

Oon niin väsynyt koko ajan...

Pitäis ne toimeentulotuet jo tulla että voisin marssia ostamaan lisää vitamiinilisiä.

Pitäis tänään jaksaa tehdä vielä käsitreenikin.

Huoh...

Not gonna give up.

Niin väsy, niin himo-nälkä, niin kylmä...
Mut ei sil oo välii.
Koska pääasia tärkein: mä laihdun.