Näin niinku periaatteessa.
Mä koitan asettaa tavoitteita, niinku aikasemminkin.
Mut mä en enää tiiä.
Musta tuntuu ettei vaan vittu mikään riitä.
Mitä ikinä mä teenkään niin se ei vaan riitä mulle.
Mun jalat ei enää kosketa toisiaan vaikka nojailisin minne suuntaan.
Sanoin että se riittää.
Mut se ei riitä.
Mun ei ollut tarkoituskaan mennä niin laihaksi että luut paistaa läpi.
Nyt ne paistaa.
Mut se ei vieläkään ole tarpeeksi.
En tajua, koska en tykkää siitä et luut törröttää, se on rumaa.
Mut koko ajan vaan mietin ettei tää oo tarpeeks.
Etten mä edes ole laiha.
Ihan ku mä muka pystyisin laihduttaa mun luutkin pois.
Mä en tällä hetkellä edes tiedä mitä mä painan.
Ehkä tää helpottais ku tietäisin paljonko mä painan.
Mut mulla ei oo vieläkään sitä saatanan vaakaa.
Eilen söin perus aamupalani, 144kcal puurosta, ja ruuaksi söin kidneypapuja wokkivihannesten kanssa 260kcal.
Ja paljon kahvia.
Sen lisäks viel aloitin lihaskunnon tekemisen, koska en kestä mun roikkuvaa mummopersettä.
Mua vituttaa mennä tupakalle ja istua siihen tuolille, koska se sattuu istua luitten päällä.
Mua vituttaa ku en pysty suurimmaksi osaksi ajasta tekee muuta ku vaan makaamaan kuolleena sohvalla.
Liian heikko olo että pystyis edes kattoo kännykkää.
Välillä meinaan kuolla janoon, koska en vaan jaksa nousta.
Se nouseminen on niin tuskaa ja hidasta.
Joka kerta ku mä nousen pystyyn niin meinaa taju lähteä.
Näkö lähtee ja tuntuu et tulis oksennus.
Joka.
Vitun.
Kerta.
Mä en oo tyhmä, mä oon käynyt tätä samaa paskaa läpi aikasemminki.
Mut en tällä mittakaavalla.
Mä oon lukenut psykologiaa, mä oon päntännyt tätä netistä, mun pitäis tietää paremmin.
Mä tiedän.
Mut mä en sisäistä.
Mä en nää sitä mitä muut näkee.
Välillä mä meinaan romahtaa, ja mä vaan toivon et joku aamu mä heräisin, kattoisin peiliin ja näkisin että mä olen liian laiha.
Että mä rupeisin syömään niinku normaalit ihmiset, treenaisin saadakseni lihaksikkaan kropan, olisin taas onnellinen koska mun elämä koostuis muustakin ku tästä projektista.
Samaan aikaan mä kuitenkin pelkään tätä, että mun mieli normalisoituis.
Koska mä näen vieläkin selvästi peilistä että mä en oo täydellinen, jos mun mieli normalisoituis, mä menettäisin kontrollin, enkä mä koskaan sais sitä täydellistä kroppaa jonka oon aina halunnut.
Melkeen yhtä paljon ku mä mietin sitä että mun pitää laihtua, niin mä mietin sitä et kuolenko mä tähän.
Mä oon kattonut liikaa youtubesta noita vitun anoreksia-valistus-videoita.
Lyhyt elokuvia missä jokanen anorektikko lopussa kuolee tai kaivaa omaa hautaansa.
Mä en ajattele että olisin vielä lähelläkään kuolemista koska mulla on niin pitkä matka semmoseen anorektiseen laihuuteen, mutta mä en voi lopettaa sen ajattelua että tuleeko mikään olee mulle koskaan tarpeeksi...
Mä vihaan mun kroppaa tällä hetkellä enemmän ku vihasin sitä tän koko projektin alussa.
Siinä on niin paljon virheitä ja mä tulen niistä vaan kokoajan tietoisemmaksi.
Mä en uskalla nähdä ihmisiä koska mä en kehtaa, koska mä en oo täydellinen, mä haluun tulla esille sit taas ku mä oon täydellinen.
Mut ei sen puoleen, mua ei jaksa kiinnostaa tällä hetkellä mikään muu osa-alue mun elämästä.
Tää on mun ykkösprioriteetti.
Mun pitää saada tää valmiiksi että voin jatkaa muuta elämää.
Muu elämä vaan häiritsee ja hidastaa tätä projektia.
Eikä tää edes haittaa mua.
Mä en enää edes muista, millasta se on ku kavereiden näkeminen, hauskanpitäminen jne on se tärkein asia, ja sen jälkeen tulee kaikki muu.
Mä en osaa ajatellakaan sitä, miten oon voinut olla joskus onnellinen vaikka mun elämän tärkein asia on ollut saavuttamatta.
Mä voin hetken aikaa olla iloinen, tosi pienen hetken, mut ajatukset palaa aina takasin tähän.
Mä en myöskään näe, että söisin liian vähän.
Mähän syön ku porsas!
Ei mulle vieläkään tuu koskaan sillees kauhee nälkä.
Ja mun annokset on ihan järkyttävän kokosia.
Nykyään ku nään jotain ylipainosii tai edes normaalipainosii niin mietin, miten se on edes mahdollista lihota?
Mä en oo kolmeen kuukauteen saanut yhtenäkään päivänä sen vertaa kaloreita, että olis täyttänyt edes mun peruskulutuksen.
Vaikka mulla on ollut kännissä pari kunnon ahmimiskohtausta.
Miten ne ehtii syömään niin paljon?
Mähän syön kokoajan..!
Mä syön koko ajan isoja annoksia joista meen ihan ähkyyn, ja laihdun.
Mä edelleenkin voisin pienentää mun syömisii puolella, mut pelkään niin vitusti etten saa kaikkee tarvittavaa ja kuolen.
ARGH !
Jollei kukaan olis koittanut takoo mun päähän että mä kuolen tähän, jollen mä olis kattonut sitä elokuvaa ja noita pelottelu videoita niin olisin huomattavasti vähemmän ahdistunut koko ajan.
Mut ei.
Sen lisäksi et joudun pelkäämään lihoamista, niin joudun pelkää kuolemista.
Silti teen mun valinnat sen mukaan etten lihoa.
Eikä se edes tunnu hullulta.
Mut se kuulostaa hullulta ku kirjotan sitä tähän alas.
Mä pelkään sekä lihoamista, että kuolemista, mutta teen mun valinnat sen mukaan etten lihoa.
Tää on ittensä psyykkaamista.
Mun pitää rauhottaa itteni näistä pelottelu ajatuksista.
Mä en oo kuolemas tähän vielä pitkään pitkään aikaan.
Mä syön ihan vitusti, saan kuitua, vitamiineja, kaikkee tarvittavaa.
Mä en elä light-colalla ja omenalla päivässä.
Mä syön terveellisen tukevan aamupalan, ja monipuolisen päivällisen joka sisältää paljon proteiinia ja vitamiineja.
Mä juon vettä, enkä mä liiku mitenkään himona.
Miten mä edes laihdun?
Mä en vieläkään ymmärrä sitä.
Alussa mä ajattelin, että oon koko ajan askeleen lähempänä täydellisyyttä.
Näin miten mun kroppa muuttui, ja se kannusti mua eteenpäin jatkamaan tätä.
Mun itsevarmuus kasvoi, ja tuntui et olin onnellisempi.
Miten yhtäkkii mä rupesin vihaamaan itteeni?
Miten mä oikeen menetin sen mun tavoitteen?
Tuntuu et ennen mulla oli navigaattori, joka kertoi mulle kui paljon matkaa on vielä jäljellä, ja missä maaliviiva on.
Tällä hetkellä tuntuu, et mä juoksen maratoonia tietämättä kui pitkä matka jäljellä, tai missä maaliviiva edes on, mut mä en silti voi vaan lopettaa juoksemista, koska mitä vittua enhän mä ole vielä maalissa.
En mä voi luovuttaa kesken.
Mä en oo valmis.
Mut mä en vaan enää tiiä koska mä oon valmis.
Mut mä en pysty edes kuvittelee, että nyt rupeaisin lihottaa.
HYI VITTU!
Pelkästään ton kirjottaminen jo aiheutti pienen oksetusrefleksin ja paniikkitilan.
EI TOSIAAN!
Miks mä ees kirjotin ton!
Se on ihan vitun selvää et emmä tästä lihoomaan ala ku laihdutettavaakin on vielä!
Lähtisin juoksee takaperin!
WHAT DE FUCK!
Juu ei.
Mun ainoo tavoite on laihtua.
Kyl mä sen sit nään ku oon tarpeeks laiha.
Ja helpompi se on lihottaa ku laihtua jos tarve vaatii.
Kai.
Se tunne kun joku biisi kuulostaa sun kirjoittamalta...
On mulla itseasiassa tällä hetkellä tavoitteita ku alotin sen lihaskunnon tekemisen.
Mun tavoite saada tähän perseeseen täytettä.
Lihaksia, läskiä, perjaattees mikä vaan käy tällä hetkellä koska nyt se vaan roikkuu tyhjänä.
Siis mummoperseenä.
Sen voin myöntää, että mun vanhaa peppua ja tissejä mulla on ikävä.
Mut kaikkee ei voi saada.
Tisseillähän nyt ei tietenkään oo mitään välii, koska niinku laihat ihmiset, myös isot tissit omaavat on pahoja ihmisiä, ja jätkät on pyhimyksiä jos ne tykkää pienistä tisseistä.
For real.
Joten voin rauhassa olla pienitissinen, pienempi paha se on ku läski.
Mut tää perse on ongelma.
Ton fitness buumin mukana tullut se, että perse perse perse kaikki kaikessa kuhan naisella hyvä perse.
En vaan haluu et mun jalat kasvaa tästä yhtään.
Sit mun pitää saada tohon vatsaan jotain lihaksia.
Elättää toivoa että ne vähän hävittäis noita kylkiluita.
En tiedä millä logiikalla, mut elän nyt siinä pilvilinnassa et sit ku mulla on vatsalihakset niin mun kylkiluut ei paista ku saharan aurinko tosta läpi.
Sit mun pitää saada nää allit pois.
Ei noissa käsissä muuta ku noi allit.
Tästä tuli siis taas 10x monimutkaisempaa, ja jouduin käyttää eilen taas niiiiiiiiiin monta tuntia opiskeluun ja lukemiseen miten proteiini imeytyy, koska kroppa hyödyntää sitä eniten, mikä on proteiinitarve jnejnejnejne siis kaiken.
Vertailin ruokien proteiinimääriä kaloreihin nähden ja siis kaiken mahdollisen.
Miks lihakset tarvii proteiinii kasvaakseen.
Olis niin paljon helpompaa jos ne vaan kasvais treenillä.
Hetken jopa harkitsin et pitääkö mun vaan suoraan ostaa jotain proteiinijauhetta (kyllä, googletin siitäkin _kaiken_) ku ei löydy ruokia missä olis tarpeeks vähän kaikkee muuta paskaa.
Mut tarviin niitä muitakin paskoja tietyn verran.
ARGH !
Miksei kaikkea voi syödä pillereinä!?
Olis paljon helpompaa tää mun eläminen.
No mutta, kyl mä sain jo alustavasti täydellisen ruoka-suunnitelman tehtyä.
Sit viel ku tulee sitä rahaa niin voisin alottaa syömäänkin sillä tyylillä.
Nyt meen sillä tyylillä et
Päivä 1. Pepputreeni
Päivä 2. Allitreeni
Päivä 3. Vatsatreeni
Ja tätä vaan uudestaan ja uudestaan...
Ja jokainen salijanari repii pelihousujaan AAAAAA ETTÄ SÄ VOI TEHÄ NOIN SUN PITÄÄ TREENATA KAIKKII LIHAKSII WHAT DE FUCKING IDIOOTTI LOLOLOLOLOLOLOL!!
And Im like I dont give a fuck.
Ei mulla oo aikaa treenata kaikkee mahdollista, eikä mul oo rakennusaineitakaan käytössä kaiken treenaamiseen.
Olishan se kiva tietty jos vois joka päivä treenata koko kropan läpi, mut no can fucking do.
Tässä siis mun tavoitteita.
Jotenkin tuli taas huomattavasti chillimpi fiilis ku avautu tänne eikä vaan taistellut noitten ajatusten kanssa.
Nyt taas näkee sen, et kui tyhmää tää mun muiden ihmisten aiheuttama skitsoilu on.
Mulla on selkeet tavotteet: laihdu ja treenaa noi lihakset kuntoon.
Sen jälkeen mä oon täydellinen.
Sen jälkeen mä voin olla taas onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti