No ehkä enemmän tyytyväinen.
Välillä.
Välillä taas tekis mieli hypätä parvekkeelta tai leikata keittiösaksilla vatsasta makkarat pois.
Perjantai aamu/päivä/iltapäivä meni ihan loistavasti niinku viime blogikirjoituksessa kerroin, eli puuroa ja hyvin kamalan makuista, mutta mieltä virkistävää smoothieta.
Lähdin sit viel hakemaan sitä yhtä purkkii tonnikalaa, niin sain tällä sitten kuitattuu mun päivän syömiset, ja proteiinit.
Sit lähdin ekoihin pippaloihin jossa piti olla edustamassa.
Meinas käydä hullusti ku istuttiin siinä yhden muidun kanssa ja se kysäs "Pitäiskö hakee jotkut juomat.."
ARGH !
Yleensähän ihmiset häpee syödä tai juoda toisten kanssa, right?
No meitsi häpee sit taas olla syömättä tai juomatta toisten kanssa, varsinkin uusien ihmisten kanssa.
Haluun aina antaa itestäni kauheen itsevarman kuvan, ja yleisesti ujot ihmiset ei vaan kehtaa syödä/juoda toisten edessä, vaikka mieli tekis.
Meitsi taas on koko elämänsä tunkenut sisäänsä vaikka mitä pelkästään sen takia et emmä kehtaa siinä olla "Ei kiitti, emmä ota mitään."
Ja toiseks, en kestä sitä kyselyy sen jälkeen.
Tosin tän dieetin aikana oon joutunut oppii jopa sanomaan "Ei kiitti, emmä ota mitään." mut mä kyl yleensä vedän siihen viel jonkun helvetin ympäripyöreen vastauksen et "Kyllähän mä muuten ottaisin ku näyttää niiin herkulliselta ja blabla bullshittii mut mun pitää mennä parin tunnin päästä verikokeisiin."
Näin.
Näin mä otan jotain, mut en kuitenkaan ota.
Ovela kettu.
Nojoo, mut uusien ihmisten kanssa vaikeeta vielä, varsinkin tämmöses tilantees.
Mut onneks toi tilanne raukes, ja mun piti lähteäkin ennen ku edes ehdittiin mihinkään tiskille menemään.
WUHUU!
Mun piti tosiaan porukoille lähteä tuolta sitten suoraan.
Apua.
Pelotti jo alunperinkin ihan saatanasti.
Mut tuli hakee mun ex säätö (miksiköhän näitä kutsutaan) jonka kaa ei olla nähty muutamaan kuukauteen.
"Oot sä kyl laihtunut ihan vitusti viime näkemästä..!"
Music to my ears.
"Juuu ohan sitä vähän lähtenyt, viel pitäis pikku viilailla pari kiloo pois."
"Ei sun tartteis laihduttaa... Pikemminki lihottaa."
Kauheet ympäripyöreet selittelyt siitä, et tää on tapahtunut ihan itestään enkä ota mitää ylimääräst stressii painonpudotuksesta.
Niin.
Enpähän mä oikeastaan pysty nykyään mitään muuta ajattelemaankaan.
Pääsin porukoille, mua jännitti ihan helvetisti et alkaako sieltä nyt kauhee motkotus ja valitus.
Mut ei ne alkuun sanonut mitään mun painosta.
Hmm.
Jännä.
Mut ihan miellyttävä yllätys!
Jossain vaihees äiti kysyi "Ooks sä taas mennyt laihtumaan..!?"
En, eihän tästä puutu ku yli kymmenen kiloo sitten viime näkemän.
"On mult vissii joku pari kiloo lähtenyt ku syönyt terveellisesti ja niin paljon liikentees koko ajan ettei aina ehi syömään."
Asia oli tällä loppuunkäsitelty.
Kukaan ei sanonut et olisin mitenkään erityisen laihana, paitsi mun sisko joka huomautti et mun olkapäästäkin törröttää luut.
Mun porukat oli tietoisia mun uudesta elämäntavasta syödä vain terveellisiä ruokia, ja luulin et tästä syntyis ongelmia tänne tullessa.
Ne oli tehnyt täytettyjä lettuja, kysyivät haluunko mut eivät tyrkyttäneet, vaan sanoivat sit et jääkaapissa salaattia jos haluun.
Mä olin ihan sika onnellinen, et mun perhe oli mun tukena täs ruokavaliojutussa.
Tähän asti mua on kohdeltu vähän niin ja näin enkä oo tieks... see eye to eye näitten ihmisten kanssa, mut ekaa kertaa varmaan ikinä mulle tuli semmonen fiilis, et ne oikeesti arvosti mua ihmisenä, ja tuki mua ekaa kertaa mun elämäni aikana missään.
Se oli kiva yllätys.
Tulin jopa mun isäpuolen kans juttuun, eikä sekään kyseenalaistanut mun päätöksiä ruokien suhteen.
Tää oli myös helpotus, koska nyt sain vahvistuksen sille, et ainoo syy miks porukka kutsunut mua anorektikoksi on vaan se ku ne tietää et laihdutan.
Jos näyttäisin anorektikolta, olis noi varmasti sanonut jotain.
Silti repsahdin.
Söin ensin sen salaatinjämät, siinä nyt ei onneksi ollut muuta ku tomaattii, kurkkuu ja salaattii joten eipä siinä mitään.
Mut sitä ruuan määrää mitä siellä oli...
Leipää, hedelmii, lihaa....
Katoin niitä kaikkia hullunkiilto silmissä, ja ihan järkyttävä nälkä.
Söin leikkeleitä muutaman, ja pari nakkiakin.
Yhh.
Sit viel jonkun ihmeen syyn takia kinusin et mentäis lähipubiin yksille.
Ja me mentiin.
Tilasin light siiderin.
Mietin edelleen, et mahtoiko se edes olla light.
Seuraavana päivänä olis ollut sukujuhlat.
Olin pelännyt näitä pippaloita jo viikon aikasemmin, koska meillä sukujuhlissa tuppaa aina olee ruokaa paljon, ja tosi hyvää ruokaa.
En saanut yöllä unta, ku mietin vaan seuraavaa päivää, ja sitä, miten aion selvitä niistä juhlista ilman että repsahdan.
Nukuin ehkä jonkun neljä tuntia, ja heräsin taas tapani mukaan tosi aikasin aamulla.
Söin aamupalaksi sen minkä yleensäkin, kaurapuuroa ja mustaa kahvia.
Olin tosi ylpee et sain pidettyy näppini erossa kaikesta muusta.
Mulla oli tosi paljon energiaa, ja aurinko paistoi niin kivasti et päätin lähtee lenkille koiran kanssa.
Juoksin sitten metsässä ja pururadalla koiran kanssa jonkun tunnin, en vielkään ymmärrä et mistä se kaikki energia tuli, mut se oli maailman ihanin tunne ku pääs taas metsään juoksemaan.
Ku pääsin takas porukoille, niin söin kyl taas pari leikkelettä.
Sit iski pakokauhu.
Tajusin, etten mä VOI selvitä niistä sukujuhlista ilman et mättään jotain paskaa sisälleni.
Sisäinen taistelu mun sisälläni alkoi; kyseessä kuitenkin mun mamman synttärit, jotka voi jäädä sen viimeisiksi.
Mut sitten taas; jos meen sinne, syön jotain, ja lihoan.
If I eat anything, I eat everything, so I eat nothing.
Mä en voinut muuta ku esittää, et teen suurinpiirtein kuolemaa, niin huono olo, pakko jäädä himaan.
Se meni läpi.
Sit mun isäpuoli tuli kysymään "Jos käyn kaupasta hakee sitä knorrin tomaattikeittoo niin koittaisiks sä syödä sen?"
Siis mä melkeen itkin ilosta tässä kohtaa.
Olisin voinut vaan hypätä sen syliin ja halata sitä.
Olisko tää voinut enää mennä täydellisemmin?
Söin sitten sen tomaattikeiton, jossa koko annoksessa oli kaloreita vaan 200kcal.
Sit söin kolme leikkelettä (n. 45kcal).
Söin vielä yhden omenan, vaikka ei oikeastaan ollut mikään nälkä tai pakko, mut aattelin ennaltaehkäistä sitä, että jos tuleekin nälkä niin mättään jotain paskaa sisälleni.
Ja näin selvisin tästä päivästä, jota olin paniikinomaisesti pelännyt.
Olin tosi ylpee et selvisin tästä porukoilla olemisesta näinkin pienillä repsahduksilla, ku olin henkisesti koittanut valmistautuu siihen että mättäisin itteni kuoliaaksi siellä ollessa.
Päätin myös ottaa kaiken hyödyn irti siellä olemisesta.
Halusin tsekata mun pituuden, koska joskus terkkari mittas mut 161cm pitkäksi, mut sit taas seuraaval kerral 159cm, ja olin sit vaan todennut että 159cm mun pituus.
Nyt katottiin tarkasti mikä mun pituus, ja kappaskeppana, se olikin sen 161cm.
Wuhuu!
Eli mun painoindeksi luultua pienempi.
Mä myös halusin ekaa kertaa elämäni aikana ottaa mun mitat.
Vyötärö: 59cm
Reisi: 43cm
Lantio: 79cm
Mulla ei ollut mitään käryä, mitä noi lukemat _pitäis_ olla.
Mitä ne muilla on.
Joten googlasin.
Mä vertaan aina itteeni malleihin.
En haluu kuunnella mitään kakkaa siitä et mallit ei oo ihmisii vaan yliluonnollisii olentoja jotka on maailmassa ainoita jotka voi saada täydellisen kropan.
Bullshit.
Jokanen pystyy saamaan mallin kropan jos haluaa, ne on ihmisii siinä missä me muutkin.
Ja mä en haluu olla keskiverto, vaan mä haluun olla täydellinen.
Joten kyllä.
Mähän hankin mallin kropan.
En ottanut rinnanympärystä, eli meitsin mitat nyt (vertailukohteeksi) on x-59-79.
"0-kokoinen malli mahtuu vaatteeseen, joka on mitoiltaan noin 80-60-86 (rinta-vyötärö-lantio)."
Esimerkkejä 0-kokoisista malleista:
Snejana Onopka 84-58-85
Natasha Poly 84-58-86
Suvi Koponen 77-58-85
Ööö what..?
Oli siellä malleja, joilla vyötärö oli paksumpikin ku mulla.
Anteeks mitä?
Miksen mä sit näytä tolta!?
Oli pakko laittaa viel sisko ottaa mun mitat, ja se sai sentilleen samat tulokset ku minä sain.
Ööö...
What?
Sit rupesin googlaa tota reisien paksuutta, ja eksyin suomi24:sen anoreksia keskusteluihin.
"Reiden paksuus 48cm ja mulle sanotaan aina et oon rimpulajalka. 161 oon pitkä."
Yleisesti anorektikot tuolla jakavat ja vertailevat reisiensä paksuutta, ja eipä löydy montaa jolla luku olis alle 43cm.
Ööö...
What?
Miksei mun jalat sitten näytä todellakaan anorektikon jaloilta?
Ja otinpa vielä ton mittani reiden paksuimmasta kohtaa.
Ööö...
What?
Totesin, et ilmeisesti en voi vertailla mun mittojani mihinkään.
Vissiin sit pituus vaikuttaa tähänkin asiaan, ainakin noissa kun huippumalleihin vertaa, kun niillä kuitenkin pituutta yli 170cm, ja meitsi vielä tappi 161cm.
Nuo anorektikkojen reisien paksuudet mua nyt vähän hämmentää, mut tosin, oon sitä mieltä et nää suomi24:sen wannabe anorektikot on varmaan vaan jotain pikkuteinejä jotka haluu tulla isoina pro-anoiksi.
En tiiä siis yhtään miltä näyttävät, joten en voi verrata.
Mulla ei nyt sitten ole mitään lukema tavoitteita, koska oon todennut et painoindeksi, vaaka, ja mitat kaikki valehtelee.
Koska mä en oo todellakaan missään mallin tai anorektikon mitoissa, en näe edes että olisin alipainoinen.
Jätän siis nää lukemat omaan arvoonsa ja luotan mun silmiini.
Koska kyllä mä nyt vittu näen että tässä kropassa vaikka missä ylimääräistä, eikä porukatkaan sanonut että olisin anorektisen kokoinen, joten näytän viel normaalipainoiselta.
Tämä.
Ja meitsillähän on vaikka mitä mistä voi pinch.
Jatkan siis luottamista omiin silmiini, käsiini, ja ihmisten kommentteihin, jotka ei tiedä mun laihdutusyrityksistä.
Jatkakaamme siis eteenpäin.
Lähdin työkeikalle (oon töissä tapahtumakiertueissa ympäri Suomen baareja promoottorina/tanssijana/juontajana/yms) ja olin sitäkin odottanut kauhulla.
Koska alkoholi.
Vihaan sitä paskiaista.
Kun pääsin paikalle, niin hain vaan yhden light colan.
Se baaritiskin takana oleva nainen oli semmonen perus pikkuräkälän vähän ylipainoinen selvästi elämäänsä kyllästynyt nainen.
Se oli heti ku olin astunut sisälle niin tosi tyly mua kohtaan, ja katto päästä varpaisiin just semmosella "Vitun anorektikko huora"-katseella.
Kyllä.
Me "laihat" kyllä huomataan ku te tuijotatte sillä tavalla.
Kyllä.
Me ei myöskään olla kuuroja, joten voitte jättää ne "kovaääniset kuiskuttelunne" meidän kropista pois.
Mä en koe että tekisin mitään väärää siinä, että koitan saada mun ihannekroppaa.
Too bad jollei itse jaksa hankkia, mut mua ei kiinnosta muiden kropat, eikä muita pitäis kiinnostaa mun kroppa.
No anyways.
Tämmönen tapaus.
Ku tulin pyytää sitä light colaa, niin se vaan tuijotti mua siinä hetken sanomatta mitään, sit vaan sanos "...joo.".
En oo juonut _mitään_ colaa pitkään aikaan (koska makeutusaineet kerää nesteitä vaikkei lihotakaan), mut sit ku aloin juomaan sitä, niin jossain vaiheessa rupesin kelailee, et mahtoiko edes antaa lighttia.
Okei.
Ehkä oon vainoharhainen.
Mut maistu ihan vitusti sokerille.
Kaikki meni ihan hyvin, en ollut siis sortunut mihinkään eikä ollut tarvetakaan.
Mut eikös illan mittaan se baarin omistaja tullut koko ajan kyselee multa haluunko juotavaa, se voi hakee jnejnejne.
ÄÄÄ!
Emmä kehdannut kieltäytyy, joten ängersin et yhen light siiderin voisin ottaa.
And here we go again.
Näitä light siidereitä sitten menikin illan aikana joku neljä.
Nice.
Hyvä homma.
Fantastista.
Perkele.
Meinasin koko illan kuolla kylmyyteen.
Siis palelen nykyään KOKO AJAN ja IHAN VITUSTI.
Tää on ihan kauheeta välillä!
Siis mun oli pakko käydä pari kertaa vessassa ihan vaan sen takia et pääsin liottaa mun käsiä hetken kuumassa vedessä, etten ala itkee ku niin kylmä.
Kaikki muut vaan hikoilee, jotkut jopa ilman paitoja, ja meitsi siellä farkut ja pitkähihanen päällä ja melkeen itken ku niin kylmä.
Suurimman osan illasta mä vaan istuin, yks jäbä raahas mut tanssii ja kappas keppana.
Huomasin etten mä edes pysy pystyssä.
Enkä tosiaan ollut tässä kohtaa juonut ku puoli lasillista sitä siideriä.
En pystynyt pitää päätä pystyssä, eikä näkökään meinannut pysyä.
Perkele että kuumotti, ku piti mennä juontamaan.
Mut sit ku tosiaan niitä sidukoita veti, niin tää helpotti.
Jännä.
Yleensä toisinpäin.
Nojoo.
Tän baari-illan jälkeen sitten menin mun pomon luokse nukkumaan pariksi tunniksi ennen ku lähtisin linja-autolla kotiin päin.
Se ohjas mut sohvalle, ja sanos ne kirotut sanat:
"Voit kattoo telkkarii tai olla koneel tai nukkuu ja tuolt voi jääkaapista ottaa jotain vapaasti jos tekee mieli jotain."
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII !
Känni = LET'S EAT THE WHOLE WOOOOOOOORLD !
Menin jääkaapille ja OUMAIFUCKING GOOSH niin paljon kaikkea !
Söin muutaman meetvurstin ja juuston siivun.
Argh.
Sit nukahdin pariksi tunniksi.
Heräsin herätyskellooni vieläkin kännissä, ja ihan super nälkäisenä.
Melkeen juoksin sinne keittiöön ja aloin vaan mättää kaikkee mitä löysin.
Meetvurstii, juustoo, pähkinöitä, tuc keksei, ja jonkun rieskan tapasen leivän.
Otinpa vielä mukaani melkeen puol pakettii niit tuc-keksei.
Vasta oikeastaan siinä kohtaa ku istuin linja-autossa, niin mulle valaistu et mitä vittua aamulla just tapahtu.
Koska sitä oksetuksen määrää...
Eikä siellä bussissa tietenkään ollut vessaa.
Noniin.
Hienoa.
En voinut edes oksentaa niitä ulos.
Fantastista.
Erinomaista.
Vittu saatana.
Mulle jäi niin huono omatunto näistä, että päätin nyt sitten tän loppupäivän olla vesi-kahvi-tupakka linjalla.
Ehkä sit loppuu nää vahinkomässäilyt kännissä.
Mun jokainen lihas on kipee tällä hetkellä lenkkeilyn ja tanssimisen jäljiltä.
Kello tulee neljä ja so far so good, oon juonut pari kuppii mustaa kahvia ja vettä, ei ainakaan toistaiseksi oo nälkä iskenyt.
Jos iskee niin too bad.
Mutjoo, vaikka tää oli mun silmissä katastrofi viikonloppu, niin koitan koko ajan pitää mielessä et tää olis voinut mennä _NIIN_ paljon pahemminkin.
Ja olin koko ajan olettanut että tää menis paljon pahemmin.
Ens viikonloppuna mul ei oo mitään pelättävää.
Ei oo sukujuhlii, ei oo töitä, eikä muitakaan tilanteita näiltä näkymin tulossa, mitä mun pitäis kuumotella.
Niin kauan ku oon vaan yksin himassa, niin mulla ei oo mitään ongelmaa pitää kontrollii yllä.
Mut nyt päätin, et mähän en enää menetä kontrollia.
Ja alkoholin juominen loppus tähän paikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti