Yhtenä hetkenä sitä katsoo peiliin melkeen ilon kyyneleet silmissä "mä oon päässyt jo näin pitkälle..!" ja seuraavana "OUMAIFUCKING GOOSH MIKÄ LÄSKI KATO SUN KÄSII JA JALKOI HYI HELVETTI MITEN SÄ MUKA VOIT OLLA ALIPAINOINEN!?"
Enimmäkseen jälkimmäistä.
Eilen vietin yli 1,5h vaan tuijottaen peiliin ja puhuen ja haukkuen itteeni.
Sairast.
Söin eilen about 310kcal, tänään vetänyt aamupuuron 100kcal (josta tosin oon alkanut taas pikkuhiljaa vähentää), ja päivälliseksi ajattelin tehdä kasvissosekeittoa (120kcal) ja yhden keitetyn kananmunan (78kcal) ja siinä olis sit päivän syömiset.
Total vajaat 300kcal.
Paino 39,3kg.
Wuhuu, alaspäin ollaan vieläkin menossa!
Tai no, how come?
Mutku peilistä siis näyttää taas et olisin lihonnut.
Hohhoijaa.
Mua ärsyttää kun koko ajan niin väsy ettei voi tehdä muuta ku vaan maata sohvalla silmät kiinni ja koittaa keskittyy siihen et jaksaa hengittää.
Varmaan jotain vitamiinipuutosta...
Noh, tänään saa paljon kaikkii puuttuvii vitamiinei ku syö ton kasvissosekeiton.
Yh, mua pelottaa huominen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan mä olisin syönyt huomenna vähän raskaamman aterian (joku 500kcal) että pysyn pystyssä koko viikonlopun mut...
Ääää...
Ihan sama, tuun lauantaina takas himaan niin en ala pyörtyilee taas ihmisten edessä.
Vittu.
Mua on myös ahdistanut ihan sikana kun luin netistä ex-anorektikkojen keskusteluja lihoamisesta.
"Nykyään lihoan jo 500kcal päiväannoksella...!"
"Joo sama juttu täällä..."
Sit muistelen mun kaverin "viisaita" sanoja mun laihdutuksesta...
"Koht se paino ei enää putoa ja lihoot jos lisäät 100kcal."
En oikeen tiiä et oliko ton tarkoitus sillon mystisesti parantaa mut, mut se itseasias pahensi tätä entisestään.
Sinä päivänä musta tuli hyper-hysteerinen.
Vaikutti esimerkiksi eiliseen.
Olin menossa kauppaan ostamaan tupakkaa, koko matkan ajattelin vaan kuinka paljon mun tekee mieli omenaa, hetken jopa kävi ajatus päässä et pitäiskö ostaa yks omena, mut sit rupesin kelaa et lihoan siitäkin.
Omena n. 80kcal.
Sisältää paljon hedelmäsokeria, ei hyvä.
Eli en sit ostanut muuta ku sitä röökii.
Mä alotin eilen joogaamisenkin.
En saa millään unta, tajusin etten voi mennä hakee niit mun unilääkkei koska mun verenpaine on liian matala niin salee kuolen niihin, joten kyllä, alotin joogaamisen.
Sain sillä kyllä rentoutettuu itteni, mut ei se sitä tosiasiaa muuttanut, että pyörin edelleen siellä sängyssä pari-kolme tuntia ennen nukahtamista, jonka jälkeen heräilen kymmenen minuutin välein, ja noin neljän tunnin jälkeen nousen ylös ja juon aamukahvini.
Pitää varmaan alkaa treenaa joka ilta ennen nukkumaanmenoa niin kovin et taju lähtee.
Ugh.
Mun toimeentulotuki muuten tuli.
200€ jäi käteen vuokran maksun jälkeen.
Tosta pitäis maksaa yli 150€ laskut.
Hmm.
Kiva.
Noh, en jaksa stressata tota raha-asiaa ennen ku se raha on loppu.
Muuten stressaisin sitä koko ajan.
Jos undulaatti voi kuolla yksinäisyyteen, voin mäkin kuolla stressiin.
Tänään mun pitäis ostaa niitä vitun vitamiinilisiä.
Se kyl tarkottais et mun pitäis mennä keskustaan apteekkiin...
Hrr.
Ei hyvä.
Meen huomenna.
Kuitenkin joutuu skarppaamaan.
Sit pitäis ostaa vihreetä teetä pitkästä aikaa.
Koska en voi juoda kahvii kello 17:00 jälkeen ku muutenkin nukahtaminen tarpeeks vaikeeta.
Niiiin paljon hankintoja.
Niiiin vähän rahaa.
Välil mulla on semmosii hetkii etten mä hahmota oikeen mitään.
Mä en hahmota mun kroppaa, näytän ylipainoiselta.
Mä en hahmota et muut ihmiset oikeesti syö yli 300kcal päivässä.
Mä en hahmota miten mä edes voisin syödä enempää, koska syön nyt jo ku porsas.
Mä en hahmota mitä mun muussa elämässä tapahtuu.
Tuntuu et kaikki muu odottaa sen aikaa ku mä duunailen mun projektin kanssa, en vaan koskaan muista sitä et muu maailma liikkuu koko ajan mun ympärillä.
Mä en hahmota mikä on normaalii.
Välillä mä oon ihan varma et mä oon täysin normaali, mä vaan laihdutan niinku miljoonat muutki.
Mä en hahmota, mitkä on mun omii äänii.
Mä en hahmota, mitä oon ajatellut ennen.
Ennen ku mun ajatukset alko keskittyy 100% tähän.
Mä en hahmota mitä haluun iteltäni.
Välillä taas suurinosa noista selkeitä: nään että oon läski, mun pitää laihduttaa, tää on normaali kalorimäärä, ja mun kuuluukin ajatella näin.
Enkä ajattele asiaa "sen enempää".
Pidän edelleen itelleni yllä sitä kulissii et tää on ihan normaalii, itseasiassa, voisin rääkätä itteeni 100x kovemminkin mut mieluummin meen "hölläillen".
Eilen puhuin mun kaverin kanssa.
Mä tiiän, että se tarkotti vaan hyvää, mut niinku kaikki muukin mitä ihmiset ikinä koskaan sanookaan mulle niin tää alko ahdistaa taas ihan jumalattomasti...
"Et sä voi enää laihduttaa, sähän painat täl hetkel joku 30kg!?"
"Itseasias 39kg..."
"Nojoo ootkyl lyhyt ja pieni mut silti ----"
Sen ei varmaan ehkä toivottavasti pitänyt tarkottaa sitä mut...
Sanoiks sä just et tää on ihan "normaali" paino?
Aka. läski.
Siis miten mä luin ton, niin se oli TAAS semmonen hyväksyntä et "Nojoo okei et sä nyt sit niin laiha ollutkaan ku oot niin lyhytkin, sitku painat sen 30kg niin alan huolestumaan."
Miksei ihmiset vaan voi olla kommentoimatta?
Miksei ihmiset vaan ymmärrä pitää turpaansa kiinni koko asiasta?
"Anorexia saved by peoples' comments."
Said no-one ever.
Hetken jopa aattelin et vetäsen sit painon tonne 30kg jos se kerran vasta laiha.
Selittää hyvin sen, miks mulla niin läski olo vaikka alipainoa lähemmäs 10kg.
Mut en varmaan uskalla alkaa leikkii niin paljon hengelläni, saatika tietäisin onko se mahdollista...
Eikä se varmaan olis kaunista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti